Minusta

Mun nimi on Tiia Koskinen.

Avustan kotisynnytyksissä Pirkanmaalla ja lähialueilla itsenäisesti tai toisen kotilon kanssa.

Kuljen perheiden rinnalla läpi odotuksen, synnytyksen ja synnytyksen jälkeisen ajan. Oon tukena koko matkan ajan mukanani sekä ammatillinen että kokemuksellinen näkökulma raskaudesta, synnytyksestä ja vanhemmuudesta.

Oon valmistunut kätilöksi 2016, jonka jälkeen oon työskennellyt kätilönä sekä syntynyt itsekin äidiksi. Perustin oman toiminimen vuoden 2022 alussa, kun halusin tehdä työtä omien arvojeni mukaisesti ja koin että minulla on paljon enemmän annettavaa perheille.

Oon myös yksi Suomen Kotisynnytysyhdistys ry:n perustajajäsenistä. Minulle on tärkeää olla mukana edistämässä tasa-arvoista ja perhelähtöistä synnytyskulttuuria ja vaikuttamassa siihen, että kotisynnytys on tasavertainen vaihtoehto sairaalasynnytyksen rinnalla.

On tärkeää, että perheet saavat oikeaa tietoa, jotta he voivat tehdä itselleen parhaat mahdolliset tietoiset päätökset omaa tilannettaan kokonaisvaltaisesti punniten.

Olisinko kätilö & rinnallakulkija just sulle? ❤


Minusta sanottua...

"Olet helposti lähestyttävä. Heti ekasta puhelusta tuli sellanen fiilis että pystyn luottaan vaikka vielä vähän epäröin koko kotisynnytystä. Toit esiin ammattitaitoa ja lempeää ymmärrystä. Tunsin tulevani kuulluksi joka kotikäynnillä. Sun suurin vahvuus on ehdottomasti läsnäolo ja se on jääny jotenkin vahvasti ja positiivisesti mieleen synnytyspäivästä kun olit siinä altaan vieressä ihan vaan hiljaa ja hengittelit mukana. Niinkin vahvasti että ensimmäinen kuva synnytyspäivästä mikä mieleen tulee on se kun oltiin kaksin siinä altaalla ja kerroin kun tunsin vauvan pään ja hänet pian tulevan meidän keskuuteen. Ja todella paljon arvostin sitä, että sain olla ihan ilman mitään huolia ja murheita koko sen päivän kun huolehditte kaiken ylimääräisen touhotuksen ja sain keskittyä siihen olennaiseen täysin. Kiitos vielä kaikesta ja ei tartte miettiä kenet valitsen seuraavan kerran kotikätilöksi."

Kotisynnytysasiakas

"Kiitos tuhannesti. Kiitos, kun sain luottaa sinuun. Kiitos kun olit tukena meidän perheelle. Kiitos Tiia!"

Kotisynnytysasiakas

"Kun tapasimme kotikätilömme tuntui siltä, että jokin palanen loksahti kohdilleen. Sen jälkeen oli todella rauhallinen olo, tuntui että nämä naiset levitti rauhaa kaikella olemassaolollaan jonnekin syvälle ytimeen ja todella halusin heidät synnytykseen mukaan. 

-- Kun kotikätilömme tulivat paikalle, muistan minulle tulleen tosi helpottava olo, kun käsi kävi koskettamassa omaa kättä, että täällä ollaan ja se rauhallinen energia palasi itsellenikin heti. 

-- Kaikki kolme istuivat hiljaa ammeen vierellä, puoliso silitti ja kehui minua ja minulla oli siinä hetkessä todella hyvä, turvallinen, rakastettu olo."

Kotisynnytysasiakas

Lempäälä-Vesilahden -sanomat 27.9.2022

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita